”En ole päässyt niihin tavoitteisiin, joita olen asettanut. On ollut vaikea tsempata itseä niihin suorituksiin, koska väsyttää. Väsyttää jatkuva tavoitteisiin pyrkiminen.”
Mitä ajatuksia sinulla herää tuosta lauseesta? Täällä kirjoittaa täydellisyyden tavoittelija, jolle ensimmäisenä nousee kysymys siitä, että miten ihmeessä voi riittää? Kyllähän nyt kaikkensa pitää aina antaa! Aiheutin itselleni valtavat paineet ja tavoitteet tälle tekstillekin. Siis tämänkin kirjoituksen pitäisi synnyttää jotain huikeita ja isoja oivalluksia. Mietin kohtuuttoman pitkään, että mikä aihe nyt on käsittelemätön ja mistä tiedän kaiken. StressLES-tiimin upeat jäsenet sanoivatkin, että kirjoitahan tuosta.
Täydellisyyden tavoittelu. Korkeat tavoitteet. Ylisuorittaminen. Epäonnistumisen pelko. Vaikeus hyväksyä kohtuullinen suoritus. Jos huipputapahtumassa olen aiheuttanut yhdenkin virheen, en pysty miettimään kuin sitä virhettä. Kuulostaa aika raskaalta, ja sitä se onkin, vaikka mitä yrittäisi valehdella.
En koe olleeni oma itseni viimeisen vuoden aikana, minkä monet ovat varmasti todenneet omalla kohdallaan myös. En ole päässyt niihin tavoitteisiin, joita olen asettanut. On ollut vaikea tsempata itseä niihin suorituksiin, koska väsyttää. Väsyttää jatkuva tavoitteisiin pyrkiminen. Väsyttää miettiä koko ajan, olenko riittävän osaava, riittävän hyvä työmarkkinoille tai saanko edes töitä. Väsyttää miettiä treenaamista, koska keho on väsynyt jo pelkästään noiden työelämätavoitteiden miettimisestä. Väsyttää miettiä, että miksi en saa kesätöitä. Enkö ole riittävän hyvä? Mitä teen väärin? Mitä olisi pitänyt tehdä toisin?
Vastaus: Olen riittävän hyvä, en tee mitään väärin, eikä mitään olisi pitänyt tehdä toisin. Ja sanon sinulle saman.
Ostin alkuvuodesta kalenterin, jonka mukana tuli tarroja, joissa luki ”80 % riittää”. Muistan aluksi miettineeni, että onpas hyvä tarra, todella tärkeä! Täytyypäs muistaa käyttää. No, kolme kuukautta myöhemmin tämä tarrarivi on edelleen käyttämätön.
Miksi tuntuu niin vaikealta sisäistää itseensä, että 80 % oikeasti riittää?
Vastaus: Koen jostain syystä, että minulta odotetaan superhypersuorituksia sekä arjen täyttämistä työnteolla, harrastuksilla ja itsensä jatkuvalla kehittämisellä. Asia tuntuu vielä pahemmalta, kun selaa kolme tuntia päivästä somea, jossa ihmiset näyttävät pärjäävän ja menestyvän. Tiedän kyllä, että yksi kuva ei ole koko todellisuus. Mutta kun näkee 200 menestyskuvaa päivässä, alkaa kyseenalaistaa tiedostamattaankin itseään.
Ihmisen mieli on kiinnostavin asia, mitä tiedän. Meidän tavoitteemme muodostuvat niistä asioita, mitä näemme ympärillämme ja miten arvotamme nämä asiat. Palataan siis perusasioiden äärelle: mitä asioita pidän oikeasti tärkeinä? Onko oikeasti tärkeää, että jokaisen suorituksen eteen on uhrannut kaikki sen hetken voimavarat? Ja kenelle se on lopulta tärkeää? Ajattelenko, että oma arvoni muille tulee näiden asioiden kautta vai esimerkiksi olemalla mieluummin hyvä ihminen läheisilleni? Kun suoritan täysillä asiaa, laiminlyön kaiken muun. Sepä vasta onkin hauskaa kaikille!
Viime syksynä oma mittani tuli täyteen tavoitteisiin pyrkimisessä. Keho sanoi korkean sykkeen ja nukahtamisvaikeuksien kautta, että nyt Henna levätään. Onneksi keho on viisas, kun itse ei kykene kuormittuneen työmuistin vuoksi miettimään järkevästi. Aloin elää arkea, jossa riitti, että teen päivässä 30 min jotain kouluasiaa, joskus en sitäkään. En edelleenkään kykene keskittymään pitkiä aikoja, varsinkaan yksin. Ennen kaikkea kaipaan enemmän kuin koskaan ihmisiä. Voi että, miten kaipaankaan yliopiston ravintolaa ja ihania ihmisiä, jotka palauttivat minut työskentelyn jälkeen maan pinnalle ja saivat nauramaan, rentoutumaan.
”tällä hetkellä isoin toiveeni on saada olla ihmisten kanssa. koska silloin unohdat korkeat tavoitteet ja älyttömät odotukset.”
Siispä sanon sen vielä itselleni ja muille: hyväksytään 80 % ennen kuin ei ole jaksamista tehdä edes 0 %
-Henna