Search

Tulevaisuuteen on vielä aikaa

Näen elämäni kokonaisuutena, joka muodostuu useista eri osa-alueista. Olen tällä hetkellä muun muassa kilpaurheilija, työnhakija, opiskelija sekä järjestötoimija. Samanaikaisesti olen myös jonkun tytär, isosisko, ystävä ja kumppani.


En ole tainnut vielä koskaan elää sellaista päivää, jolloin olisin kokenut onnistuvani samanaikaisesti näillä kaikilla osa-alueilla. Annan täyden panokseni kaikkeen, mutta tuntuu, että se on aina jostain pois. Treenit eivät onnistu iltaisin, jos olen koko päivän stressannut opintoja. En jaksa suorittaa opintoja, jos käyn samanaikaisesti töissä. En pysty keskittymään töihin, jos parisuhteessa on ongelmia. Ajattelen jatkuvasti, että jokin asia voisi toimia paremmin. Aina pitäisi olla parempi.


Entä jos se ei ole mahdollista? Jos olenkin jo saavuttanut sen pisteen, jossa teen kaiken niin hyvin kuin voin? Silti joka vuosi minulta odotetaan yhä enemmän suoritettuja kursseja, entistäkin kunnianhimoisempia tehtäviä työelämässä, vieläkin kovempia tuloksia urheilussa. Samaan aikaan pitäisi ylläpitää ja luoda uusia kaverisuhteita, huolehtia omista läheisistä, edistää parisuhdetta tai etsiä mahdollisesti kumppania, sekä olla muutenkin ystävällinen kaikille.


Jos sitten joku päivä pääsenkin niin sanotusti “maaliin”, eli saavutan elämässä sen kaiken toivotun (kuten tutkinnon, työpaikan ja perheen), niin kuinka paljon sinne pääsy on lopulta vaatinut? Yhden burnoutin? Kaksi tai kolme masennusjaksoa? Viisikymmentä vierailua psykologilla? Sillähän ei ole tietenkään merkitystä enää silloin, kun kaikki on jo kääntynyt parhain päin. “Loppu hyvin, kaikki hyvin” on varmasti monelle tuttuakin tutumpi sanonta.


"Työskentelemme tälläkin hetkellä vain tulevaisuutemme eteen. Jotta voimme todeta sitten siellä onnistuneemme elämässä ja kaikilla sen osa-alueilla."


Entäpä jos sittenkin miettisimme vielä hetken, kuinka kauan tuota kyseistä elämäntilannetta täytyy odottaa. Paljonko matkaa tässä on vielä jäljellä? Montako hetkeä on vielä koettavana? Kuinka monen mahdollisuuden kohdalla aiomme vielä kääntää katseemme pois, vain koska jonkun mielestä se kuuluisi kohdistaa tulevaisuuteen? Pysähtykäämme siis. Käytetään hetki tähän. Lupaan, ettei se ole keneltäkään pois - päinvastoin.


Elämän eri osa-alueiden kanssa täytyy aina tasapainotella. Sitä ei varmastikaan pysty muuttamaan. Sen lopullisen tasapainon löytäminen lähtee kuitenkin vasta siitä pisteestä, jossa tunnistaa ja ennen kaikkea hyväksyy omat resurssinsa. Jos ne ovat yhteensä kymmenen kiloa, ei jokaiseen elämän osa-alueen puntariin voi asettaa sitä kymmentä kiloa. Se pitää jakaa.


"Arjessa selviytyminen yksinkertaisesti vaatii sen, että omia resurssejaan puntaroi jatkuvasti ja painoa vaihtelee eri osa-alueiden välillä."


Ja nyt tuleekin tämän tekstin toisiksi tärkein muistutus: se on ihan okei. Minä en ole ainoa, etkä sinäkään ole, joka tätä joutuu tekemään päivittäin. Välillä saattaa vaikuttaa siltä kuin olisimme. Mutta emme ole.


Sitten vielä se tämän tekstin tärkein muistutus: yhtenä elämän osa-alueena, ihan jokaisella meistä, tulisi olla “minä itse”. Ja sille puntarille asetettavan painon arvoa ei tulisi koskaan kyseenalaistaa. Tarvittaessa siihen lapataan kaikki ne kymmenen kiloa omia resursseja. Sekin on ihan okei. Se on itse asiassa enemmänkin kuin okei. Se on siinä hetkessä ainut asia, millä on oikeasti merkitystä. Se vaikuttaa muun muassa siihen tulevaisuuteen, johon niin kovasti tähtäämme. Sitä ei kuitenkaan tule, mikäli laiminlyömme nykyhetkeä jatkuvasti. Jos kulutamme nyt jo kaikki resurssimme, jos se kymmenen kiloa mureneekin vain yhdeksi, ei meille jää tulevaisuuteen paljoa valinnanvaraa. Meille ei jää oikeastaan paljoa mitään. Eihän?


Toivonkin siis, että otit nyt edes tämän pienoisen hetken itsellesi ja että muistaisit ottaa näitä tarpeeksi usein tulevaisuudessakin. Toivon myös, että päätät tämän jälkeen nimetä yhden elämäsi osa-alueen “minuksi” ja alat toden teolla panostamaan siihen. Lisäksi toivon, koko sydämeni pohjasta, että tästä hetkestä eteepäin et enää mieti pelkkää tulevaisuuttasi vaan keskityt siihen, mikä on juuri nyt viemässä sinua sinne. Matkaa on vielä jäljellä.

Nautitaan joka hetkestä.


“Yesterday is history, tomorrow is a mystery, but today is a gift.

That is why it is called the present” - Master Oogway (elokuvasta “Kung Fu Panda”).


-Lotta

0 comments

Recent Posts

See All

somekupla

@Opiskelija julkaisi instagram-tarinassaan. Kuvassa on iloisia ilmeitä, kahvikuppi ja tehokas meininki. Tekstinä kuvan päällä: Ensimmäinen koulutehtävä palautettu ✔ Projektit polkaistu käyntiin ✔ Aine

Täältä se tulee: 80 % riittää

”En ole päässyt niihin tavoitteisiin, joita olen asettanut. On ollut vaikea tsempata itseä niihin suorituksiin, koska väsyttää. Väsyttää jatkuva tavoitteisiin pyrkiminen.” Mitä ajatuksia sinulla herää